SOMETIMES DREAMS BECOME PLANS

Viime maanantaina olin joukkueen kanssa punttisalilla, niinku joka maanantai. Menin salilta pukuhuoneeseen ja selasin nopeesti puhelimeen tulleet ilmoitukset. Heti ilmotus uudesta sähköpostista pomppasi mun silmään, koska olin odotellut sitä jo niin kauan. Viesti oli mun Rotary-kirjeenvaihtajalta, joka kertoi, että mulle haetaan ensisijaisesti hostperhettä Yhdysvalloista. Meinasin alkaa itkemään samantien, mutta sain säästettyä kyyneleet kotiin asti. Loppuverkat menikin siinä sitten hymy korvissa asti ja fiilis oli oikeasti niin onnellinen, etten edes voi kuvailla sitä.

 

Vaihto-oppilaaksi lähteminen on ollut mun unelma siitä asti, kun mä ala-asteella kuulin, ketä vaihtarit on ja mitä ne tekee. Ensin se oli vaan sellanen kaukainen "ehkä mäkin joskus isona" -ajatus, mutta yläasteen loppupuolella musta alkoi tuntua, että se oikeasti vois olla mun juttu. Ysiluokalla aloin seuraamaan raahelaisen, Kaliforniassa vaihovuotta viettävän tytön blogia ja inspiroiduin siitä ihan älyttömästi. Hän oli myös Rotary-vaihtari ja musta alkoi tuntua, että Rotary vois olla hyvä järjestö myös mulle. Aloin puhua kotona jonkun verran vaihtoon lähtemisestä, mutta musta tuntuu että mun vanhemmat ei heti ottanut mua ihan tosissaan. Kuitenkin jatkoin vaan vaihto-vuodesta puhumista ja taisin myös sanoa, että menen lukioon sillä ehdolla, että pääsen vaihtoon, vaikka en mä lukiota mun vanhempien takia valinnutkaan, mutta tiesin, että ne haluaa mun menevän sinne. Lopulta sitten loppukesästä ilmotin, että nyt mä otan yhteyttä Rotareihin ja aloitan mun hakuprosessin ja vanhemmilla ei ollut mitään sitä vastaan. Siinä vaiheessa en kuitenkaan tiennyt, tullaanko mut valitsemaan, eikä ollut yhtään varmaa, lähtisinkö maailmalle.

 

Syyskuussa lähetin Raahen Rotaryklubille vaihto-oppilashakemuksen ja maatoiveiksi laitoin USA, Kanada, Uusi-Seelanti&Australia ja Saksa. Raahen klubi lähettää vuosittain maailmalle vain yhden vaihtarin, joten kaikki neljä hakijaa kutsuttiin haastatteluun ja sen jälkeen odoteltiin vastauksia yli kuukausi. Ne viikot oli ihan älyttömän hermoja raastavia, kun en yhtään tiennyt, kuka tulisi valituksi, koska kaikki hakijat olis mun mielestä ollu tosi hyviä vaihtareita. Jossain välissä sitten kuulin, että hakijoista kaks on vielä mukana valintaprosessissa ja mä olen toinen näistä kahdesta. Siitä lähtien mun sydän pysähty hetkeksi joka kerta, kun sain soiton oudosta numerosta tai puhelin ilmotti uudesta sähköpostista. Lopulta sitten yhtenä maanantaina mulle kerrottiin, että jos meidän perhe majoittaa vaihtarin seuraavana syksynä, niin mä saan paikan. Itkuhan siinä pääsi, kun olo oli niin onnellinen ja kiitollinen. En kuitenkaan vielä sisäistänyt, enkä sisäistä vieläkään, että mä oikeasti oon lähdössä.

 

Tässä mä nyt istun. Oman huoneen lattialla kirjoittamassa mun unelmasta, mun tulevaisuudesta. 184 päivän päästä alkaa orientation camp New Yorkissa muiden vaihtareiden kanssa ja sieltä sitten kaikki jatkavat omiin kaupunkeihinsa. Mut tullaan luultavasti sijoittamaan Länsi-Pohjois USA:an ja oon niin älyttömän kiitollinen siitä! Mulle on voitto jo se että ylipäätään ssan näin hienon tilaisuuden lähteä maailmalle ja ihan mahtava juttu, että mun ykkös maatoive toteutui. Oon aina unelmoinut siitä, että pääsisin kokemaan amerikkalaisen kulttuurin ja varsinkin sen highschool spiritin. Tätä koko juttua on tosi vaikea käsittää, enkä varmasti tuu sisäistämään ennenkuin lentokentällä, että mä oikeasti olen 10kk poissa Suomesta mun perheen luota, yksin uudessa maassa uuden kulttuurin kanssa. Kuitenkin joka päivä joku pieni asia saa mut tajuamaan että mä oikeasti olen toteuttamassa mun unelmaa. Päivä päivältä mä alan tajuamaan paremmin, että mä oikeasti olen lähdössä.

Halusin tulla jakamaan nämä uutiset nyt tänne blogiinkin, vaikka varmasti moni mua intagramissa tai askissa seuraava tai muuten vaan tuttu tiesikin tämän. Blogia aioin kirjoitella vaihdon aikana sellasella tahdilla, mikä sillon tuntuu oikealta ja minkä verran jaksan panostaa. Vielä en tästä kuitenkaan varsinaista vaihtariblogia tee, vaan jatkan postailua ihan tavallisista jutuista. Vaihtarihöpinöitä alkaa luultavasti tulemaan enemmän sitten, kun lähtö lähestyy. Pitäkää kiva viikonloppu!