Mua oikeesti melkeen hävettää, kun huomasin, että mun viime postaus oli tuo 100 päivän "kooste". Tämän postauksen kuvatkin on syyskuulta, koska sen uudempia ei oikeastaan löydy muualta, kuin puhelimesta. Sen jälkeen on tapahtunu kaikkea tällasta pientä, niinku kitospäivä, joulu, uus perhe, uus harrastus, nimittäin uinti ja sen myötä myös varity letter, uusivuosi, NHL-peli ja kaikkea muuta kivaa. Niistä en kuitenkaan ala erikseen postausta tekemään, mutta toivon mukaan pari kooste postausta puhelimen kuvista ois tulossa, niin näätte sitten, että mitä mä täällä oikeen oon hommaillu tän mun tahattoman blogitauon aikana.
Toissapäivänä tuli täyteen 168 päivää Yhdysvalloissa, joka on tasan puolet mun vuodesta. Musta tuntuu, ettää aika täällä menee ihan liian nopeesti, mutta samaan aikaan en malta oottaa heinäkuun 9. päivää, kun kone laskeutuu Suomen kamaralle ja nään taas kaikki mulle rakkaat ihmiset. Tiiän kuitenki, että kun se lähdön aika koittaa, niin hyvästien sanominen täällä päässä tulee olemaan paljon vaikeempaa, kuin se oli kotoa Suomesta lähtiessä. Silloin oli monta rakasta ihmistä hyvästeltävänä, mutta tiesin kuitenki, että 11 kuukauden päästä tuun takaisin ja kaikki ne ihmiset, joilla on oikeesti merkitystä mun elämässä, on mua vastassa, kun tuun takas. Heinäkuussa taas on aika sanoa hyvästit mun ihanille perheille ja kavereille täällä, mutta sillon en osaakaan sanoa, millon me tullaan näkemään seuraavan kerran, vai tullaanko koskaan. Mietin tässä yks päivä, kuinka parin vuoden päästä tuun takaisin moikkaamaan kaikkia mun perheitä, kavereita, opettajia, valmentajia yms. mutta sitten tajusin, että suurin osa mn kavereista täällä on enioreita ja junioreita, eli he valmistuu tänä- tai ensi keväänä, ja lähtee kaikki sitten eri puolille maata opiskelemaan. Tottakai osa jää opiskelemaan ihan tänne Coloradoon, mutta ei se oo sama asia.
Tämmösiä mietteitä tällä kertaa täältä sairastelun keskeltä. Moni voi ajatella, että mitäs se nyt vielä tollasia murehtii, mutta niin se vaan on että time flies when you're having fun. Ensimmäinen 5,5 kuukautta tuntui kolmelta ja poikkeuksetta kaikki vaihtarit sanoo, että toinen puoli menee paljon nopeammin. Onneksi mulla on kuitenki vielä monta hiukeaa kuukautta jäljellä ja tiiän, että tuun saamaan vielä ihan lukemattoman määrän uusia kokemuksia ja näkemään niin monia uusia paikkoja, Täällä ollessa pitää oppia elämään hetkessä, murehtimatta asioita Suomessa ja sellasia kaukaisia juttuja, joihin ei edes ita voi oikeen vaikuttaa (esimerkiksi just tuo kotiinpaluu). Myönnän, että se on mulle vieläkin vähän vaikeeta, varsinkin kun näin pari päivää viettää kotona sängyn pohjalla ilman mitään tekemistä.
Pahoittelut tekstin mahdollisesta sekavuudesta, sillä mulla on välillä nykyän päiviä, jolloin suomenksi kirjoittaminen ei luonnistu ihan yhtä hyvin kuin 5 kuukautta sitten. Palaillaan pian. Tällä kertaa oikeesti nopeemmin ku kolmen kuukauden jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti